EVA - korukokoelma, joka kantaa tarinaa

EVA - korukokoelma, joka kantaa tarinaa

EVA-kokoelmamme on paljon enemmän kuin vain kauniita koruja. Ne ovat käsityötä, joka kantaa tärkeää tarinaa.

Mutta kuka Eva onkaan, oikeastaan?

Korukokoelmamme EVA sai inspiraationsa naisesta, joka oli perunan voiman takana, nimittäin Eva Ekebladista. 

Eva Ekeblad oli ruotsalainen kreivitär, joka syntyi Tukholmassa 1700-luvun alussa. Mutta Eva ei ollut vain kreivitär, vaan myös vertaansa vailla oleva tiedenainen! Eva nimittäin oli henkilö, joka keksi, kuinka perunasta voisi valmistaa tärkkelystä, ja sen avulla saada aikaan viinaa (juoma, joka oli varsin suosittu myös tuohon aikaan...) Tämän jälkeen Eva valittiin ensimmäisenä naisena Tiedeakatemiaan vuonna 1748. 

Guldvivan pääkultaseppä ja perustaja, Maria Karlström, sai vihiä tästä uskomattomasta tarinasta Eva Ekebladista, ja loi sormuksen tarinan innoittamana. Sormuksen, jonka Maria loi, hän kilpailutti 'Suomen kaunein sormus' -kilpailussa ja vei myös voiton! Guldvivan sormus EVA voi siis nykyään tituleerata itseään ei vähempänä kuin Suomen kauneimpana sormuksena 2022, mikä on kunnia, josta me Guldvivassa olemme erittäin ylpeitä.

Kun EVA-sormus oli tullut eloon, halusimme tietenkin luoda siihen kuuluvia koruja, jotka voitaisiin pukea Eva Ekebladin kunniaksi. Nykyään on siis olemassa kokonainen kokoelma, joka on omistettu tälle viisaalle naiselle, joka esitti niin tärkeän ja historiallisen löydön jostakin, jonka kanssa ihminen on elänyt niin kauan, nimittäin perunasta. 

Siispä, astu perunapellollemme ja näe kaikki kaunis yksinkertaisuudessa!

Eläköön peruna!

0 kommenttia

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista.